perjantai 1. maaliskuuta 2019

Kuulumisia

Nyt onkin ollut pidempään hiljaiseloa.

Nuutti käytetty pari viikkoa sitten laajoissa verikokeissa, kun toukokuussa tulee 10v. mittariin. Onhan se hyvä tarkistaa, että kaikki on ok. Kaikki arvot olivat viitearvoissaan, huippu juttu!

Sohvilta saimme aikoinaan noista laajoista verikokeista selville, että maksa-arvot olivat erittäin koholla ja valkosolut alhaalla. Syöpää oli vaikea silloin paikantaa rtg-kuvilla ja ultralla, mutta siellä se kyti kun reilun ½vuoden päästä kaikki kosahti käsiin.

Toukokuun 13 päivälle olen saanut varattua joukkotarkas ajan kasvateilleni vakiopaikkaamme Mevettiin. Olen niin ilahtanut, kun tarkastuksiin on ilmoittautunut 7 osallistujaa! Ihan huippu juttu!


perjantai 15. kesäkuuta 2018

Pentuja toiveissa viikolle 32-33!

No nyt olisi sitten toiveissa viikolle 32-33 Rintantintan D-pentue! Nova (R. Aito Afrikantähti) astutettiin Matilla (Staalon Menestystarina) kahdesti. Kävimme ensimmäisen kerran Matin luona kylässä maanantaina vähän haistelemassa mikä meininki ja huomasimme ettei vielä ollut oikea aika. Sanoin palaavani keskiviikkona uudestaan ja kun palasimme ei siinä koirilla kauaa nokat tuhisseet kun oltiin jo nalkissa. Uusinta reissun teimme vielä torstaina.

Kävin jo Mattia katsomassa 2017 kesällä ja päätin silloin jo,että haluan tämän uroksen Novalle sulhoksi. Matti edustaa tyypiltään mieleistäni suomenlapinkoiraa niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään. Etenkin Matin huumorintaju sekä naurava ilme kolahtavat minuun täysin.

Toivon kovasti, että alkusyksystä syntyisi pieniä lapinkoiran alkuja :)

Matti ja Nova

torstai 15. helmikuuta 2018

Ruskan mysteeri+geenitestituloksia

Reilun viikon sisällä ollaan saatu jännittää Ruskan (R.Bunahilkka) mystisiä  kipuja, mitkä kohdistuivat sen takaosaan. Ruska kuvattiin tämän vuoksi jo hieman aikaisemmin, joista tulikin Kennelliitosta lausuntona lonkat B/C, kyynäret 0/0, selkä LTV2 ja VA0. Luulimmekin jo Ruskan omistajan kanssa, että Ruskan selkä on syynä kipuun siellä olevan muutoksen vuoksi. Lisätutkimuksien myötä syyksi osoittautuikin vian olevan polvessa ja Ruskalta kuvattiin myös polvet. Toisessa polvessa on tapaturmaisesti irronnut nuljuluusta palanen. Tämän pitäisi ajan kanssa parantua itsestään fysioterapian avulla. Onneksi näin :)

Ruska on myös käynyt geenitesteissä joulukuussa tuloksin: pompen terve ja degeneratiivinen myelopatia kantaja. Kiitokset Ruskan omistajalle Sonjalle tutkituttamisesta!

Myös Novasta (R. Aito Afrikantähti) on otettu geenitestit pompenin ja dm:n osalta ja tulokset ovat tulleet ja tervettä näyttää molempien geenien osalta!
Nyt odottelemme vain Novan juoksujen alkua, josko saataisiin Rintantintan D-pennut aluilleen :)

maanantai 24. heinäkuuta 2017

B-pentue tänään 1v.!

Tänään B-pentue on täyttänyt kokonaiset 1-vuotta! Paljon onnea koko katraalle! Kyllä se aika aina vierähtää vauhdilla eteenpäin :)

Rintantintan Bratz "Freyja"

Rintantintan Bunahilkka "Ruska"

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Tuloksia ja hoitolapsena

Nyt jäi tänne informoimatta tulos kun sitä Facebookissa niin kovasti mainostin! Eli Novan (R. Aito Afrikantähti) tulokset saapuivat Kennelliitosta ja lonkat tulivat B/C ja kyynäret 0/0 tuloksella. Laitoin jo jalostustoimikunnalle uroslistaakin hyväksyttäväksi, jospa meille sieltä sulho valikoituisi. Astutusajankohta taitaa kyllä mennä ensi vuoden puolelle, jotta voidaan sitten paneutua pentuihin 100%:sti.

Nova on ollut meillä hoidossa nyt 4pv ajan. Kovasti ovat Nuutti ja Nova yhdessä leikkineet ja täytyy kyllä todeta miten olenkaan ylpeä Novan luonteesta. Tytöllä on kyllä sydän niin paikallaan ja tulee kyllä toimeen ihan kaikkien kanssa. Aivan ihana rakkaus pakkaus :)

Lisää kuvia voi käydä katselemassa meidän galleriasta!
Nuutti ja Nova

Nova

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Luustokuvaa ja silmien peilausta

Järjestin eilen taas joukkotarkastuksen eläinlääkäri asema Mevettiin tuttuun tapaan. Tällä kertaa oli vain yksi oma kasvatti mukana Nova (Rintantintan Aito Afrikantähti). Novan silmät peilattiin priimaksi ja lonkat ja kyynäret lähtivät Kennelliittoon lausuttaviksi. Nyt sitten jännitetään milloin viralliset tulokset saapuvat!
Alla muutama kuva Novasta <3 :)

maanantai 19. kesäkuuta 2017

C-pentueen kokoontuminen 18.6.2017

Eilen käytiin koko C-pentueen voimin leikkimässä koirapuistossa! Oli aivan ihanaa nähdä koko poppoo kasassa :)
Oli myös alustavaa puhetta josko käytäisiin syksyllä pyörähtämässä jossain lähi näyttelyissä Röllin, Unnan ja Otson kanssa ainakin.

Kuvassa loppu tunnelmaa ja lisää kuvia voi käydä katsomassa meidän valokuva-albumistamme https://get.google.com/albumarchive/105773861305280029443/album/AF1QipPSg-lZbx1y26s9RW3kG9LfeJ6TD-OtG080ttf6

Topi,Rölli,Otso,Unna ja Villa