sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

B-pentue syntynyt!


24.7.2016 Rintantintan B-pentue on saapunut valloittamaan maailmaa!

Perjantaina vuorokausia oli 59 ensimmäisestä astutuksesta. Illalla mittailin lämpöjä vielä ennen nukkumaanmenoa (jota olin tahallani venyttänyt pidemmälle) ja sain kuin sainkin lämmön laskun kiinni! Lämpö näytti klo 23:00 36.7 astetta. Lauantai aamulla lämpö oli 36,4 astetta ja tästä alkoi odotusten odottaminen. Lauantai alkuillasta sain 37.7 lämmöstä kiinni ja sen jälkeen lämpö sitten hieman sahaili, joten päätin sitten laittaa mittarin nurkkaan ja seurailla vain Teslaa.

Heräsin la-su välisenä yönä klo 2:00 aikoihin kun Tesla oli hyvin levoton ja halusi pihalle. Olimme käyneet jo useaan kertaan pihalla, joten tästä arvasin, ettei mene kauaa kunnes pentuvedet tulevat. Ja klo 4:25 näin kävikin.

Ensimmäinen narttupentu syntyi klo 5:00 aikaan ja painoi 394g loput syntyivät tasaiseen väliin tämän jälkeen. Neljännen pennun jälkeen Tesla oli jo hyvin rauhallinen ja imetti tyytyväisenä pentujaan. Luulin synnytyksen jo olevan ohitse, mutta vielä parin tunnin viiveellä saapui viides pentu maailmaan. Tämän kohdalla naurahdin jo ääneen, että onko meillä tosiaan 5 pientä prinsessaa pentulaatikossa? Kaikki meni oikein mallikkaasti ja Teslalta kyllä 10+ suoritus!

Neljä pennuista ovat mustia erilaisin merkein ja yksi pennuista on mitä todennäköisimmin riistan värinen. Pääalueella näkyy riistan väritystä, muuten on hyvin tumma. Tämä selvinnee ajan myötä mikä väri loppujen lopuksi kehkeytyy.

Yksilö kuvat tulossa myöhemmin. Tänään annetaan pikkuisten käyskennellä rauhassa, vaikka maitobaarissa onkin jatkuvasti tilaus käynnissä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti